Sivut

torstai 12. kesäkuuta 2014

Lakkaushaaste: Tekstuuri

Käyn  näköjään kesän kunniaksi vähän hitaalla, kun julkaisen taas melkein viikon myöhässä edellisen lakkaushaasteen kynnet. Parempi kai kuitenkin myöhään, kuin ei milloinkaan, joten tässäpä tekstuurilakkausta Teannan tyyliin :)

Ostin kuun alussa kynsilakkakirppiksen huutikselta Zoyan Stevien. Tämä on ensimmäinen omistamani kyseisen merkin tekstuurilakka, eikä kokoelmaani ole tätä ennen muutenkaan kartuttanut kuin yksi Zoyan lakka, joka sekin on jo lähtenyt eteenpäin lakka-arvonnan myötä. Stevie vakuutti kauneudellaan ja laadullaan sen verran, että voisin kyllä kuvitella hamstraavani enemmänkin näitä Pixiedusteja kokoelmiini.

Stevie on vaalean lila tekstuuri, joka sisältää myös ihanasti kimaltelevia hopeita hippusia. Lakka levittyy kuin unelma ja sitä on helppo työstää kynnellä. Lakkasin itse kaksi reiluhkoa kerrosta ja se riitti peittävyyteen mainiosti. Reunojen siivoamistakaan ei tarvinnut paljoa harrastaa, sillä lakka levittyi juuri sinne minne pitikin, eikä pitkin kynsinauhoja. Stevien sävy sopii uskomattoman ihanasti yhteen hieman päivittyneen ihon kanssa ja hopeahippujen kimaltelu kruunaa sen kauneuden.


Aksenttikynsiin halusin kokeilla "negative space"- tekniikkaa, eli paljaan kynnen tulisi kuultaa jossain muodostelmassa lakkakerrosten alta. Valitsin kokeiluun Stevien sävyyn hyvin sopivan China Glazen Sweet Hookin, sekä sydämenmuotoisen ääriviivatarran "reikää" varten. Sydänkuvion halusin kokeiluun siksi, että olen koittanut vähän ideoda hääkynsiä työkaverilleni, joka on niin hurja että meinaa antaa minun lakata omat kyntensä elämänsä suurta päivää varten! :O


Okei, hommahan meni siihen asti ihan hyvin, kun olin saanut lakattua Sweet Hookia pari kerrosta ja aloin poistamaan ääriviivatarraa. Tarra lähti kyllä nätisti irtoamaan, mutta jopa liian nätisti ja lakkaa valui noihin ohuisiin koloihin. Ehkä olisi pitänyt antaa SH:n kuivua vähän aikaa, tai valita kynsiin lakka, joka olisi ollut koostumukseltaan joko a)yhdellä kerroksella tasaisesti peittävää tai b)koostumukseltaan paksumpaa kuin SH.

Ennen päällyslakan lisäämistä sain siistittyä sydämen reunat melko näteiksi käyttämällä oikein oikein ohutta sivellintä ja kynsilakanpoistoainetta. Päällyslakan lisättyäni huomasin kuvion taas suttaantuneen ja jouduin siistimään sitä vielä uudemman kerran. Kauempaa katsottuna kuvio on ihan ok, mutta lähitarkastelussa kaikki rosoisuudet ja päällyslakan "sulaminen" kuvion sivuilta näkyivät ikävästi :/ Näistä tuli sitten lopulta kuitenkin ihan nätit, kaukaa jopa kauniitkin kynnet.

Stevien kesto kynsillä oli juuri sitä, mitä tämän hintaluokan lakalta odotinkin. Viisi päivää kynsillä, eikä lohkeamia havaittavissa, vaan ainoastaan normaalia kärkikulumaa. Sweet Hook on myös kestänyt hyvin kynsillä ja jos minun ei tarvitsisi tehdä viikonlopuksi erääseen mekkooni mätsääviä kynsiä, niin nämä saisivat jatkaa kynsillä oloa vielä tovin.

10 kommenttia:

  1. Nää on niin suloiset kynnet ♡
    Oon jo ihaillut näitä fb:n puolella ^_^

    VastaaPoista
  2. Söpöt kynnet. Hempeät ja suloiset...

    VastaaPoista
  3. Hienot kynnet :)

    Seuraavaksi Pixie Dustiksi suosittelen sulle Tomokoa se on täydellinen kulta/shampanja ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara <3
      Kiitti vinkistäkin! Mulla ei olekaan vielä yhtään sen sävyistä tekstuuria, joten hyvinkin voisin sen ostaa jos vastaan tulee!:)

      Poista