Sivut

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Taaperoikä saavutettu!


Teannan oman paikan ensimmäinen blogimerkintä on kirjoitettu ja postattu tasan vuosi sitten! Hurjaa, kuinka nopeasti aika onkaan mennyt.Vuoteen on mahtunut paljon kaikenlaisia tunteita, välillä on tehnyt mieli päivittää blogia päivittäin ja toisinaan tuntunut, ettei asiaa tai energiaa blogin kirjoittamiseen ole ollenkaan.

Teannanpaikan loin alunperin omaksi pakopaikakseni, enkä laittanut blogiani mihinkään kategoriaan, vaan ajattelin, että kirjoitan siitä mistä milloinkin tuntuu. Ajan kuluessa blogi on vakiintunut suurimmaksi osaksi kynsiblogiksi, vaikka muitakin aiheita välillä käsittelen.

Blogi on saanut vuodessa valtavan määrän aktiivisia seuraajia ja kommentoijia ja suuri kiitos kuuluukin teille, sillä ilman teidän ihania palautteita en varmasti enää jaksaisi blogia päivittää. KIITOS SIIS KAIKILLE TEANNANPAIKAN IHANILLE LUKIJOILLE SEKÄ HYVÄÄ SYNTTÄRIPÄIVÄÄ 1-VUOTIAALLE BLOGILLENI!!<3

13 kommenttia: