Sivut

lauantai 20. huhtikuuta 2013

Lakkaushaaste: Liila

Tämä on tarina kynsistä, joiden toteutus ei vastannut alkuperäistä mielikuvaa. Näistä meinaan piti tulla aivan erikoislaatuisen hienot ja kekseliäät kynnet:D Ennen kuvia haluaisin kuitenkin kertoa, miksi tällaiset kynnet alunperinkään tein ja miksi ne pääsevät näkemään päivänvalon virtuaalimaailmassa.

Eräänä päivänä muutama innokas kynsiharrastaja perusti naamakirjaan Lakkaushaaste- nimeä kantavan ryhmän. Ryhmän ylläpitäjät keksivät viikoittain uuden haasteen, johon saa osallistua tai olla osallistumatta, ihan miten itselle juuri sillä hetkellä sopii. Ensimmäisen viikon haasteena oli taiteilla kukkia kynsille ja toisella viikolla värinä on lila. Kukkahaasteeseen en kerennyt mukaan, mutta haasteen numero kaksi otin vastaan.


Lilaa, violettia, cremeä, holoa, duochromea.. Kaikkea iloisessa sekamelskassa matatulla pohjalla. Ryhmän jäsenet ovat kuluneen viikon aikana pohtineet, mitä eroa on lilalla ja violetilla. Täytyy myöntää, että itse olen todella huono värisävyjen nimien kanssa, vaikka eri sävyt toisistaan erotankin. Siksi päätin pelata varman päälle ja tunkea näihin kynsiin vähän kaikkea; jospa joku näistä väreistä vastaisi annettua haastetta!:D


Matattu pohja oli kuvaushetkellä jo parisen päivää vanha. Minulla on ollut hyvin vähän aikaa panostaa kynsien laittoon, mutta eräänä aamuna ennen töihinlähtöä varastin aikaa laittaakseni kynsilleni edes jotain ja se jotain sattui olemaan Ginan Puff Powder. Laitoin lakkaa kaksi kerrosta ja jätin lakkapinnan tarkoituksella läpikuultavaksi.

Kaksi päivää myöhemmin muistin lakkaushaasteen ja sävyjen nimeämisvajavuuteni, joten kasasin pöydälle kaikki lakkani, jotka mielestäni vastasivat suunnilleenkaan määritelmää lila tai violetti. Näistä lakoista valikoin muutaman ja aloin pilkuttelemaan. Pilkkujen päälle en enää laittanut päällyslakkaa ja tämän lakkauksen ainoa pelastus täysfeililtä tulikin siitä hauskasta efektistä, mikä syntyi matan, cremen ja holon yhdistelmästä:)

Lopputulos ei aivan hirveästi vakuuttanut, ja itselläni tuli näistä hyvin vahvasti mieleen joku sirkusrokko:D Päivä näillä töissä mentiin, mutta heti kotiin palattua lakat lähtivät vaihtoon.

Koska tarinan sekavuudesta ei välttämättä tällaiset tarpeelliset tiedot selviä, tässä teille vielä listana käytetyt tuotteet:
Aluslakkana China Glaze Strong Adhesion Base Coat
Pohjalla Gina Tricot Puff Powder x2
Päällyslakkana Flormar Matifying Top Coat
Pilkuissa Flormar 802 ja DC06, Nails nimetön ja numeroton sekä Snowcrystal True Lavender.

2 kommenttia: