Sivut

tiistai 15. tammikuuta 2013

Lilaa liukuväriä

Haastekynnet nro 4 eivät ole vielä muotoutuneet päässäni toteuttamisen arvoiseksi ideaksi, joten pistetäänpä väliin ihan muuta. Jatkan haasteen parissa lähitulevaisuudessa, mutta luultavasti en ainakaan tämän viikon aikana kerkeä julkaisemaan niitä. Vietän nimittäin talvilomaani tällä viikolla ja meinaan pyhittää aikaa Termiitin kanssa touhuamiseen niin paljon kuin mahdollista:) Perjantaina lähdemme naapuriperheen kanssa Rukalle viikonlopuksi, joten viikko tulee myös pakkailun ja matkan suunnittelun vuoksi olemaan hiljainen blogin puolella.

Mutta sitten niihin kynsiin! Ootteko huomanneet, että yleensä ne itseä eniten miellyttävät kynnet on kaikista hankalimpia kuvattavia? Sain nimittäin omaan makuuni onnistumaan kynnet yllättävänkin hyvin, mutta kamera ei halunnut esittää kynsiä sellaisena kuin ne kynsilläni näen. Tiedostan kyllä, että viime aikoina mulla on ollut hyvin vähän aikaa kuvaamiseen ja koska vasta opettelen manuaalisäätöjä, niin välillä on pakko turvautua automaattisäätöihin ja siksi kuvat eivät ole välttämättä ihan viimosen päälle. Tällä kertaa mulla oli aikaa enemmän kuin yleensä, mutta kyllästyin kameran kanssa tappelemiseen ja lopulta en ollut oikein yhteenkään kuvaan kunnolla tyytyväinen. Trust me, nää kynnet näytti livenä ihan kelvollisilta:)

Ostin (taaas kerran) naamakirjan kirppiksen kautta pari uutta kynsilakkaa, tällä kertaa Snowcrystal- merkkisiä. True lavender oli sen verran houkuttava uusi tuttavuus, että mun oli saatava sitä hetimmiten kynsille! Mulla oli siinä samalla kesken tikutusprojekti ja TL sattui asettumaan nätisti Miss Selenen 227:n viereen ja totesin että tässä on lakkapari, jotka täytyy ehdottomasti saattaa yhteen. Niinpä päädyin yllättäen liukuvärjäykseen :P

Tällä kertaa kokeilin liukuvärjäystä kynnen tyvestä kärkeä kohti. Idea ei ole omani, taisin bongata tämän The Nailasaurus-blogista joskus aiemmin talvella. Liukuvärjäyksen päälle halusin vähän blingiä, jota toi kivasti Modan lakka sävynumeroltaan 21. Lakassa on erikokoisia (holo)glittereitä, jotka kimalsivat kynsillä kivasti. Isommat hex-glitterit eivät vain halunneet kovin kernaasti nousta pullosta ulos, mutta pikkuvikoja.


Kuvasin lakat vielä erikseen tikuille swatchattuna. Modan lakka ei halunnut millään tallentua kuviin lilojen kanssa, joten rajasin sen kokonaan pois. True lavender ja 227 toistuvat tässä kuvassa (ainakin omalta näytöltäni katsottuna) aika todenmukaisina. Nättejä molemmat!

Lopuksi vielä ilmoitusluontoinen asia liittyen tähän kirjoitukseen. Mies toi eilen kotiin tuliterän iPadin ja sain tähän just ladattua bloggerin sovelluksen. Mikään tekniikan ihmelapsi kun en ole, niin teksti saattaa tulla ulos minkä näköisenä vain.. Mutta sainpahan taas uuden asian opeteltavien listalle, nimittäin oishan se varmaan hyvä oppia tätäkin laitetta käyttämään, nyt kun tällainenkin taloudessa on:)

<3llä teknisten laitteiden maailmassa seikkaileva Teanna

Ps. Tässä on joku tekstin ennustus- tsydeemikin näköjään päällä, jippii.. Oikolukemisesta huolimatta tekstiin voi mahdollisesti jäädä hassuja sanoja väärille paikoille, syytä niistä tätä iPadia sitten. Niih, ihan vain että tiiätte!:)

7 kommenttia:

  1. Onpa kiva idea! Hienot kynnet :).

    VastaaPoista
  2. Ooo... Ihanat kynnet !!! ...sävyillä ei tietysti oo mitään tekemistä ihastuneisuuteni kanssa... ;D

    Hyvältä näyttää, en huomannut kirjoitusvirheitä ja kuvatkin ihan kohillaan. Hyvä Teanna! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulle nyt kelpaa mikä vaan mikä on lilaa!;)

      Poista
    2. hahaa ;DDD
      Saattaa olla hyvin paljon mahollista...

      Poista
  3. Mulla ois vähän kysyttävää:
    http://lilaalakkaa.blogspot.fi/2013/01/tuplasti-haastetta.html
    =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa, se ois mulla vissiin sitten vähän vastattavaa:) Kunhan tässä joutaaa..

      Poista